tuntemattomasta
Hyvin tämäkin päivä on alkanut väsyttää, olkapää särkee, korvissa humisee…
Tänään olisi viimeinen koulupäivä ennen pääsiäislomaa. Ja siihen päivään mahtuu ouh niin epämahtavia asioita kuten pupuksi pukeutuminen, tukarihommia, terveystarkastus, kovat treenit, koulu ensinnäkin ja kauhea väsymys.
En itseasiassa tiedä miksen suostu laittamaan pupunhäntää persukseen, ehkä se vaan on epämukava tai sitten en halua olla dominoimisen uhri. Päätös valta minun, olen iloinen. Päätösvalta sinun, en voi hyväksyä sitä. That like people i am. kukaan ei saa tuottaa oloani alistuneeksi, muuten ahdistun. En voi olla kenellekkään lojaali, jos hänen tarpeensa eivät kohtaa omieni kanssa. Ongelmia liikaa ihmissuhteissa ja elämässä, mutta olen kutakuinkin onnellinen ja se riittää minulle, riittäköön se myös muillekin? Sillä asia mikä ei muutu, se olen minä, minun persoonani.
Asiat kannattaa pitää omana tietonaan, edes parhaalle ystävälle ei tule avautua. Siksi avaudun tänne, josta tuskin kukaan mitään löytää.
On jokin outo pakkomielle eräästä pojasta, pakko nähdä, pakko koskea. Hän saa aina hyvälle tuulelle, jos masentaa. Samalla idiootti ja ärsyttävä pöpipää mutta toisaalta niin ihanan herttainen kullannuppu. Ou shit, taas taas taas…
Joka hetki, katsoo onko kukaan kaivannut.
Joka hetki, tulee siihen tulokseen ettei ketään kiinnosta. Mutta sinänsä se on hyvä, ettei pyöri jokahetki sosiaalisuuden rattaissa. Välillä on hyvä irtautua ja viettää aikaa itsensä kanssa. Minulla se pätee siihen että luen, katson neflixiä, urheilen ehkä, sun muuta ei niin luovaa. Jokainen hetki on yhtä sähläystä, se on tuttua ja turvallista minulle.
Tänään oli sellainen perus kiva torstai. Tukarien kanssa piiloteltiin munia ja jaettiin munia pikkuisille lapsosille. Istuin sylissä, aika akward mutta joo, en halunnut likaistaa takamustani, kylmään penkkiin istumalla. Btw. Poika kouri persettäni sekä hippalasi sitä, aika äklöä mut joo, ei paha ollenkaan. Perse on pojille pakkomieli, se on kestettävä
Terveystarkastus, ei siellä mitään erityistä, hyvässä kunnossa olen. Määrättiin sellainen finnilääke, JES, toivottavasti se auttaa ja näistä pääsee eroon. Paino 57kg ja pituus 163 cm. Näkö mainio, niinkuin kuulokin, verenpaine hyvä 104,6 ja suoraryhti, suu kunnossa. Puhuimme päänsärky ja hengitys ongelmistani, jos ne jatkuvat tai voimistuvat on syytä testauttaa itsensä. Ei siitä kai sitten enää mitään.
Viikon yksi parhaista tunneista -> kotsantunti. Tehtiin jotain munakas juttua ja kakkupohja. Ja muuten menin sinne myöhässä koska se terveystarkastus. Tuli kauhea vimma siivota koko keittiö ihan putipuhtaaksi hehhhehh…
Kun koulu loppui, alkoi perus perjantai-orgiat. Poitsut hyörivät ympärilläni ja säätivät jotain ihmeellistä. Poikien mielessä vain-> ass, ass, boobs and you know what also. Mitä pitäisi tehdä etteivät pojat kiinnostuisi ainoastaan perseestäni, että olisin heidän silmissään joku muu kuin ass- bitch? Äh en jaksa vaivautua, sinkkuna on hyvä ollaxD ja muutenkin jos en kelpaa omana itsenäni niin ei se ole minun ongelmani. Minussa ei ole mitään vikaa, vika on sinussa kun et tykkää minusta. Äh onko liian YM?
Pitää syödä…
Sitten treenit, Lipposi, tuskin kauhean raskasta mutta silti. Tarvitsen juuri nyt raskasta treeniä, vaikken jaksa jyrään silti, hah.
Pitää kysyä pääseekö tyttöjen kanssa salille:P Muillekin pitää tunkea aikaa, kukakohan voi olla whit me on weekend? Sitten pitää rullata viikon loppuna lenkki tai kaksi, hour or 2 hour.
Tulipa paljon tekstiä, ah rakastan kirjoittamista:)
Outolintu trilogi on jotain niin täydellistä. En malta lopettaa lukemista, mutta välillä on pakko. Ensimmäisen osan ”outolintu” olen lukenut ja toisen osan ”kapinallinen” melkein. Leffa pitäisi katsoa. Ah en malta odottaa…
Mutta nyt syömään, sillä treenit n. Kahden tunnin päästä.
Treenit. Pitkäaikainen polvikipu taisi tulla takaisin ja en todellakaan ole iloinen sen paluusta. Siinä puoliteholla treenailin ja katselin miten muut juoksentelivat täysillä tehoilla. Miksi juuri nyt polvikipu tuli, kun on tärkein hetki kilpaurheilijalla. Maastojuoksuista en tykkää mutta pakko niitä on juosta, että kehittyy ja kesä rullaa taidokkaasti.
Nyt treenien loputtua, istun sängylläni oikolukien tekstiäni ja ihmettelen että kuka tällaista sontaa on kirjoittanut. Jotenkin tulee sellainen myötä häpeä siitä mitä olen höpissyt, mutta kuka edes lukisi tämän ja kuka edes tietäisi kuka olen.
blogin ensimmäinen postaus, DONE. -> en osaa, en pysty, mutta teen silti.
rakkaudella kirjoittaen:
~Sinulle vain tuntematon~
